Soitinmuskarit

Soitinmuskarit

Kannelmuskarissa tutustut viisikielisen kanteleen saloihin.
Kanneltunneilla opit mm. sointusäestystä ja näppäilyä.
Myös bändisoitto tulee tutuksi, tästä kansallissoittimestamme kun nykyään löytyvät myös vahvistetut versiot – bassokantele kumisee kuin sähköbasso.
Kanteleet tilataan yhteistilauksena syksyn alussa vanhempainillan yhteydessä.

Kitaramuskari on tarkoitettu 5-6 –vuotiaille. Tunneilla opetellaan kitaransoiton alkeita leikin ja improvisoinnin kautta. Lapset saavat tuntumaa kitarasta soittimena ja oppivat samalla musiikin perusasioita, mistä on hyötyä myöhemmässä soittoharrastuksessa.

Nokkahuilumuskarissa pääset tutustumaan puhaltimien maailmaan.
Jos haaveissasi siintää poikkihuilu, saksofoni tai klarinetti, nokkahuilu on 6-vuotiaalle sopiva vastine.
Puhallustekniikka, yhteissoitto ja laulut tulevat tutuiksi.
Nokkahuilut hankitaan syksyn aluksi yhteistilauksena. Ei tarjolla lukuvuonna 2015-16

Pianomuskarissa tutustut pianonsoiton alkeisiin.
Ryhmäkoko on 3- 4 lasta.
Kotona olisi hyvä olla oma piano tai kosketinsoitin.

Rumpumuskari on tarkoitettu 5-6 –vuotiaille. Tunneilla harjoitellaan rytmiikkaa kehon ja soittimien kautta. Rumpumuskarissa tutustutaan erityisesti erilaisiin rytmisoittimiin ja opetellaan rummutuksen alkeita

Ilmoittautumiset viereisestä linkistä.