AMMATILLINEN NUORISOKOULUTUS


Musiikkiteknologian koulutusohjelma, musiikkiteknologi

Opetussuunnitelmaperusteisena nuorisokoulutuksena suoritettava 120 opintoviikon laajuinen, kolmivuotinen musiikkialan perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden, joten tutkinnon suorittanut opiskelija voi hakea opiskelupaikkaa ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta. Opiskelija voi Pop & Jazz Konservatorion ammatillisen perustutkinnon ohella halutessaan suorittaa lukion ja ylioppilastutkinnon opiskelemalla lukiotutkinnon edellyttämät opinnot Helsingin aikuislukiossa.

Opintojen kuvaus

Ammatillinen perustutkinto on kolmivuotinen, 120 opintoviikkoa. Aiempien opintojen tai työelämäkokemuksen lukeminen hyväksi lyhentää opiskeluaikaa. Opintojen kulku suunnitellaan yksilökohtaisesti henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) avulla. Koulutus muodostuu ammatillisista opinnoista, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista ja vapaasti valittavista opinnoista. Opintoihin sisältyy 20 opintoviikkoa työssäoppimista.

Musiikkiteknologeilta edellytetään myös muusikon taitoja, joten koulutukseen kuuluu muusikkona toimimista ja ohjelmiston valmistamista, kuitenkin muusikon koulutusohjelmaa suppeammin. Musiikkiteknologikoulutuksessa voi opiskella pääinstrumenttina seuraavia soittimia: harmonikka, huilu, kontrabasso, klarinetti, laulu, lyömäsoittimet, pasuuna, piano, rummut, saksofonit, sähköbasso, sähkökitara, trumpetti ja jousisoittimet.

Opintojen toteutus
Ammatillisen perustutkinnon opiskelu toteutetaan pääasiassa ryhmämuotoisena opiskeluna.  Muut käytössä olevat opetusmuodot ovat lähi- ja etäopetus sekä työssäoppiminen. Opiskelijalle laaditaan lukukausittain henkilökohtainen opiskelusuunnitelma opetussuunnitelman ja opiskelijan valintojen pohjalta. Opiskelu on päätoimista ja edellyttää sitoutumista. Opiskelijan työviikko on viisipäiväinen.

Opintososiaaliset edut
Koulutukseen hyväksytyille opiskelijoille kuuluvat opintososiaaliset edut niitä koskevien säännösten mukaisesti. Opiskelijat kuuluvat opintotuen piiriin ja saavat oppilaitoksen kustantaman lämpimän aterian jokaisena opiskelupäivänä. Oppilaitoksella ei ole asuntolaa.

Opintojen rahoitus
Ammatillisissa opinnoissa ei ole lukukausimaksua. Opiskelijat voivat hakea opintolainaa, opintorahaa ja asumislisää. Lomakkeita ja ohjeita saa oppilaitoksesta, Kelan Opintotukikeskuksesta ja Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistoista. Opintotukihakemus kannattaa lähettää heti opiskelupaikan varmistuttua. Lomakkeet voi palauttaa oppilaitoksen opintotoimistoon tai suoraan Kelan Opintotukikeskukseen; osoite KELA, Leppävaaran toimisto, PL 40, 02601 Espoo. Lisätietoja ja hakulomakkeita saa osoitteesta www.kela.fi tai puh 020 692209.

Asuminen
Ammattikoulutuksen opiskelijat voivat hakea asuntoa vapailta markkinoilta tai Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (HOAS). Lisätietoja ja hakulomakkeita saa osoitteesta www.hoas.fi. Asiakasneuvonta puh. (09) 549 900 tai asiakasneuvonta@hoas.fi.

Jatko-opinnot

Musiikkialan perustutkinnon suorittanut opiskelija voi opintojen jälkeen hakeutua korkea-asteen opintoihin esimerkiksi korkeakouluihin tai ammattikorkeakouluihin.

Pop & Jazz Konservatorion yhteydessä toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun pop/jazzmusiikin koulutusohjelma (270 opintopistettä). Lisätietoja ammattikorkeakouluopintoihin hakeutumisesta saa osoitteesta www.metropolia.fi tai p. 020 7835000.


< Takaisin | Tulosta>
 

Musiikkiteknologian koulutusohjelmaan hakeminen