Ammattiopetus MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO (120 ov) Musiikkialan ammatillinen perustutkinto on tarkoitettu opiskelijoille, jotka peruskoulun suoritettuaan haluavat valmistua musiikkialan ammattiin rytmimusiikin alueella. Pop & Jazz Konservatorion ammatillisesta perustutkinnosta voi valmistua muusikon tai musiikkiteknologin tutkintonimikkeellä. Muusikko (on yhteishaussa mukana)
Musiikkiteknologi (on yhteishaussa mukana)
Aikuisten näyttötutkinto (ei ole yhteishaussa mukana, jatkuva haku) Ammatillisen koulutuksen toiminta-ajatus Pop & Jazz Konservatorion avoimesta, työelämän kanssa vuorovaikutuksessa olevasta oppimisympäristöstä valmistuu alan perustehtävät monipuolisesti hallitsevia muusikoita ja musiikkiteknologeja. Koulutuksen tavoitteet Opiskelija oppii ymmärtämään musiikkialan vaativana toimimisalueena, jossa tarvitaan soitto-, laulu- ja teknologiataitojen lisäksi vuorovaikutustaitoja, vastuunkantamista itsestä ja omasta ryhmästä, työelämäosaamista, itsenäisyyttä ja vahvaa itsetuntoa. Opintojensa loppuvaiheessa opiskelijalla on käsitys omista musiikillisista kiinnostuksen ja suuntautumisen alueistaan sekä laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet, joiden pohjalta näitä taitoja voi syventää. Opiskelija saavuttaa ammattitaidon perusvalmiudet ja vahvistaa omaa suuntautumistaan opetussuunnitelman tarjoaman valinnaisuuden kautta. Opintojen kuvaus Ammatillinen perustutkinto on kolmivuotinen, 120 opintoviikkoa. Aiempien opintojen tai työelämäkokemuksen lukeminen hyväksi lyhentää opiskeluaikaa. Opintojen kulku suunnitellaan yksilökohtaisesti henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) avulla. Koulutus muodostuu kaikille yhteisistä yleissivistävistä opinnoista, ammatillisista opinnoista ja valinnaisista opinnoista. Opintoihin sisältyy 20 opintoviikkoa työssäoppimista. Pop & Jazz Konservatorion muusikkokoulutuksessa voi opiskella pääinstrumenttina seuraavia soittimia: harmonikka, huilu, kontrabasso, klarinetti, laulu, lyömäsoittimet, pasuuna, piano, rummut, saksofonit, sähköbasso, sähkökitara, trumpetti ja viulu. Musiikkiteknologeilta edellytetään myös muusikon taitoja, joten koulutukseen kuuluu instrumentti- ja yhtyetaitojen opiskelua, kuitenkin muusikon koulutusohjelmaa suppeammin. Opintojen toteutus Ammatillisen perustutkinnon opiskelu toteutetaan pääasiassa ryhmämuotoisena opiskeluna. Muut käytössä olevat opetusmuodot ovat lähi- ja etäopetus sekä työssäoppiminen. Opiskelijalle laaditaan lukukausittain henkilökohtainen opiskelusuunnitelma opetussuunnitelman ja opiskelijan valintojen pohjalta. Opiskelu on päätoimista ja edellyttää sitoutumista. Opiskelijan työviikko on viisipäiväinen. Kaksoistutkinto: lukio ja ammatillinen perustutkinto Opiskelija voi Pop & Jazz Konservatorion ammatillisen perustutkinnon ohella suorittaa lukion ja ylioppilastutkinnon opiskelemalla lukiotutkinnon edellyttämät opinnot Mäkelänrinteen aikuislukiossa. Opiskeluaika on tällöin neljä vuotta. Opintososiaaliset edut Koulutukseen hyväksytyille opiskelijoille kuuluvat opintososiaaliset edut niitä koskevien säännösten mukaisesti. Opiskelijat kuuluvat opintotuen piiriin ja saavat oppilaitoksen kustantaman lämpimän aterian jokaisena opiskelupäivänä. Oppilaitoksella ei ole asuntolaa. Opintojen rahoitus Ammatillisissa opinnoissa ei ole lukukausimaksua. Opiskelijat voivat hakea opintolainaa, opintorahaa ja asumislisää. Lomakkeita ja ohjeita saa oppilaitoksesta, Kelan Opintotukikeskuksesta ja Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistoista. Opintotukihakemus kannattaa lähettää heti opiskelupaikan varmistuttua. Lomakkeet voi palauttaa oppilaitoksen kansliaan tai suoraan Kelan Opintotukikeskukseen; osoite KELA Leppävaaran toimisto, PL 40, 02601 Espoo. Lisätietoja ja hakulomakkeita saa osoitteesta www.kela.fi tai puh. 020 692209. Asuminen Ammattikoulutuksen opiskelijat voivat hakea asuntoa vapailta markkinoilta tai Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (HOAS). Lisätietoja ja hakulomakkeita saa osoitteesta www.hoas.fi. Asiakasneuvonta ma-pe 9-16 (kuun 1. arkipäivä klo 9-18), puh. 09-549900 tai asiakasneuvonta@hoas.fi. Jatko-opinnot Musiikkialan perustutkinnon suorittanut opiskelija voi opintojen jälkeen hakeutua korkea-asteen opintoihin esimerkiksi korkeakouluihin tai ammattikorkeakouluihin. Pop & Jazz Konservatorion yhteydessä toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun pop/jazz -musiikin koulutusohjelma (270 op). Joitakin Pop & Jazz Konservatorion opintoja voidaan lukea hyväksi korkea-asteen opinnoissa. Lisätietoja ammattikorkeakouluopintoihin hakeutumisesta saa osoitteesta www.metropolia.fi tai p. 020-7835000. < Takaisin | Tulosta>
|