Bändipaja, Itä-Helsinki

Bändipajatoimintaa Itä-Helsingissä kehitetään Helsingin Lähiöprojektin rahoitusavustuksen turvin yhteistyössä opetusviraston ja kulttuurikeskuksen kanssa. Keväällä 2015 on opetusta yhdeksässä peruskoulussa: Aurinkolahden peruskoulu, Jakomäen peruskoulu, Kallahden peruskoulu, Keinutien ala-aste, Mellunmäen ala-aste, Mustakiven ala-aste, Myllypuron ala-aste, Myllypuron yläaste ja Puotilan ala-aste. Lisäksi bändipajatoimintaa on sosiaalisin perustein asukastalo Oulunkylän seurahuoneella.

Bändipajatoiminnan tavoitteena on innostaa lapsia musiikkiharrastuksen pariin nk. matalan kynnyksen periaatteella. Opetus tapahtuu iltapäivisin koulujen musiikkiluokissa kunkin koulun omille oppilaille.

Osana bändipajatoimintaa  käynnistettiin kevätlukukaudella 2014 lapsille suunnattua puhallinsoittimien opetusta. Tammikuussa 2014 toimintansa aloittanut Dream On Big Band harjoittelee viikoittain Kainutien ala-asteella. Big bandissä soittaa oppilaita Keinutien ala-asteen lisäksi Mellunmäen, Myllypuron, Puotilan, Roihuvuoren ja Vartiokylän ala-asteilta. Useimmat Dream On Big Bandissä soittavat lapset soittavat Dream On -kummitoiminnan avulla saaduilla lainasoittimilla. Viikoittaiseen opetukseen sisältyy yhteishasjoituksen lisäksi sektioharjoitus sekä musiikkiliikuntaa.

Lähiöprojektirahoituksen puitteissa pyritään selvittämään myös mahdollisuuksia opettaa musiikkiteknologiaa Itä- ja Koillis-Helsingin peruskouluilla osana bändipajatoimintaa.

Lisätietoja:

Jussi Saksa, 0400-752668